Kaukokiidon asiakaslehti

Petri Angervuori: ”kumppanuudella parhaisiin tuloksiin”

Kaukokiidon tuore toimitusjohtaja Petri Angervuori kertoo, miten koronaepidemia on vaikuttanut kuljetusalaan, ja miltä Kaukokiidon lähitulevaisuus näyttää. Keskiössä on asiakkaiden kanssa…


Uudella kalustolla kohti vihreämpää kuljetusketjua

Jyväskylän terminaalin pihassa lastataan uutuuttaan kiiltävää autoa, jonka keulassa lukee ”globetrotter” – maailmanmatkaaja. Kyseessä on Kuljetusliike Taipaleen vuoden alussa käyttöön…


Samuli Toivonen: ketterää liiketoimintaa kehittämässä

Kehitys- ja ICT-johtaja Samuli Toivosella on takanaan kiireinen vuosi Kaukokiidolla. Vuoden 2019 suuria, ja nyt jo saavutettuja, agendoja olivat paperittoman…


Bygghemma Suomen rahtitoimitukset kulkevat Kaukokiidolla

Bygghemma Suomi on osa ruotsalaisomisteista Bygghemma Group -konsernia, joka on Pohjoismaiden johtava rakentamisen, sisustamisen ja remontoimisen verkkokauppa. Bygghemma Suomen verkkokauppoja…


Logistiikka-alalla puhaltavat uudet tuulet

Meillä on kolme nelipäiväistä viikkoa takana. Pätkäviikot ovat sesonkiaikaan ajoittuessaan alallemme myrkkyä. Meidän pitää kuljettaa sama määrä tavaraa neljässä päivässä,…


Kaukokiidon Rekrypäivät kokoaa yhteen kuljetusliikkeet ja työnhakijat

Perjantaiaamu valkenee Hollolassa kirkkaana ja aurinkoisena. Terminaalin neuvotteluhuoneessa sovitaan vielä viimehetken työnjakoa ja ilmassa on havaittavissa pientä jännitystä, sillä alkamassa…


Tampere sai uudet toimitilat

Uuden toimistorakennuksen rakentaminen Kaukokiidon Myllypuron tontille on osa laajempaa tontilla tapahtuvaa uudistusta, joka on osittain yhä käynnissä. Päätös uusien toimitilojen…


YIT päivitti kuljetusketjunsa ja paransi toimitusvarmuuttaan

Rakennustyömailla tilanteet elävät ja muuttuvat nopeasti, siksi myös logistiikka on nopeatempoista: vain pieni osa työmaan tarpeista suunnitellaan pitkällä tähtäimellä. 80…


Ajan kultaama Suomi vuonna 2013


Kaukokiito tarjoaa nyt myös pakettikuljetuksia

Palveluvalikoiman uudistuksen taustalla on palvelujen tuotteistusprojekti, jonka tavoite on selkeyttää palveluvalikoimaamme ja tehdä tilaamisesta asiakkaille entistä helpompaa. Samalla esittelemme uuden…


kaukokiito Archives - Sivu 2 6:stä - Päivin öin