Hyväntekeväisyyspyöräily Pariisiin | Olli Intonen | 12.7.2019

Määränpäänä Pariisi

Ajatus blogin kirjoittamisesta Kaukokiidon Päivin öin- ja Team Rynkeby – God Morgon Turku -sivustoille heräsi aikaisemmin syksyn ja talven spinningtreeneissä. Teemme yhdessä hyvää ja keräämme varoja syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseksi Aamu Säätiön ja Sylva Ry:n kautta, ja haluan blogin avulla jakaa omia tuntemuksiani ja ajatuksiani matkan etenemisestä.

6. Pyöräilypäivä, Ranska, Soissons – Chantilly, 85 km

Torstai-iltana saavuimme Soissoniin ja päivän kaksi taukopaikkaa jäivät lähtemättömästi mieleeni. Ensimmäinen tauko pidettiin Châteu de Pierrefondsilla. Tämä linna on keskiajalta, rakennusvuodet osuvat vuosiin 1393-1407. 1600-luvun alkupuolella linna joutui hävityksen kohteeksi ja osa linnasta tuhoutui.  Linna oli kaksi vuosisataa tuhon partaalla, kunnes Napoleon I osti linnan itselleen vuonna 1810 kolmellatuhannella ranskan frangilla. Louis Napoleon Bonaparte vieraili linnassa 1850, ja kunnostustyöt aloitettiin vuonna 1857. Linnassa on tehty useita elokuva- ja televisiofilmatisointeja, mm. Le Capitan (Captain Blood 1960), The Story of Joan of Arc 1999 ja vuonna 2017 Netflix sarjaa Versailles kuvattiin myös täällä.

Upea kohde taukopaikalle, kuvia linnasta ja ympäristöstä alla:

Seuraava taukopaikka – Chantilly, linnan puistoalue, Châteu de Chantilly

Jos edellinen kohde oli upea, niin kyllä oli Chantillykin. Täällä meillä oli mahdollisuus hetki pysähtyä ja nauttia jäätelöstä kuuman keskipäivän kunniaksi.  Linna edustaa renessanssityyliä ja kooltaan se on puistoineen yli 115 hehtaaria. Vaikutteita se on saanut niin ranskalaisesta, englantilaisesta kuin anglo-kiinalaisestakin puutarhakulttuurista. Ensimmäinen linna paikalla on ollut jo 1300-luvulla, ja Pariisiin täältä on matkaa noin 50 km. Nykyiseen muotoonsa linnaa alkoi rakentaa 1700-luvun aikana, tarkemmin vuonna 1719, Bourbonin herttua Louis Henri, jonka aloittamaa työtä hänen poikansa Louis-Joseph myöhemmin jatkoi. Linnaan sisälle emme tässä vaiheessa päässeet, mutta jos liikut tuolla päin varaa aikaa riittävästi, ota retkieväitä mukaan ja nauti maisemista – tämä on erillisen visiitin arvoinen kohde!

Muutama kuva linnan ympäriltä:

7. pyöräilypäivä – Ranska, Chantilly – Pariisi – Eiffelin tornin juurelle, 60 km

Matka lähenee loppuaan. Perjantai-iltana meillä oli joukkueen kanssa viimeinen yhteinen päivän päätöspalaveri, ja siitä päällimmäisenä jäi mieleen joukkueen kapteenimme sanat: matka on tulossa pikkuhiljaa päätökseen. Emme ehkä koskaan enää kohtaa tässä muodossa joukkueen jäseniä. Toki voimme järjestää erillisiä treenejä joukkueen jäsenten kesken, mutta tässä muodossa matkamme läheni kohti päätepistettä.

Monesti tällaisissa asiayhteyksissä juuri se matka kohteeseen on tärkeämpi juttu kuin itse määränpää. Näin asia oli monille joukkueemme jäsenille tälläkin kertaa. Nyt oli päätöspuheiden ja kiitosten aika. Puheet olivat koskettavia, kiitos niistä. Matka alkoi syyskuussa 2018 infotilaisuudessa ja päättyi nyt lauantaina 6.7.2019 Pariisiin.

Hieno joukkue oli matkaa tekemässä, hienoja ihmisiä, uusia ystäviä ja uskomattoman hieno kokemus kaikkiaan. Kiitos kaikille Team Rynkeby God Morgon Turun joukkuekavereille, huollon ihmisille ja kaikille, jotka ovat olleet mukana tätä hanketta toteuttamassa!

Pariisi – Eiffel

Matkan eräänlaisena päätepisteenä meillä oli kokoontuminen Eiffel-tornin juurelle ottamaan muutamia valokuvia todisteeksi siitä, että matka Turusta Pariisiin on nyt takana. Matkaa kertyi kahdeksan pyöräilypäivän aikana yhteensä 1358 km. Alussa se tuntui melkoisen kovalta haasteelta, mutta hyvällä valmistumisella se sujui odotettua paremmin.

Romantiikka, Pariisi ja Eiffel torni liittyvät jollakin tavalla kiinteästi yhteen: jos olet menossa kihloihin, tee se Pariisissa. Niin tapahtui tänäkin lauantaina 6.7.2019. Onnea Taina ja Kristian! Omalta osaltani täytyy mennä takaisin elokuun 25. päivään vuoteen 1991, jolloin sekin asia tuli tehtyä.

Sylva keräykseni jatkuu syyskuun loppuun saakka, vielä voit lahjoittaa hyvän asian puolesta!

Linkki alempana!

 

Viimeksi haluan lausua Ranskan vallankumouksen tunnussanat;

Vive la France!

 

Ja toiseksi joukkueemme tunnushuuto;

Föri – Funi – Fantastista – Turku!

 

Ps. Yksi blogikirjoitus aiheesta tulee vielä syyskuun päättäjäisten jälkeen, kun tiedämme, paljonko rahaa kaikkiaan olemme saaneet kerättyä Sylva Ry:lle ja Aamu Säätiölle tämän hankkeen tiimoilta. Iso summa on tulossa!

Pariisiin kesällä 2020?

Haluaisitko olla mukana ensi vuoden pyöräilyssä?

Hae ensi vuoden 2020 Team Rynkeby God Morgon joukkueeseen!