Ajatus blogin kirjoittamisesta Kaukokiidon Päivin öin- ja Team Rynkeby – God Morgon Turku -sivustoille heräsi aikaisemmin syksyn ja talven spinningtreeneissä. Teemme yhdessä hyvää ja keräämme varoja syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseksi Aamu Säätiön ja Sylva Ry:n kautta, ja haluan blogin avulla jakaa omia tuntemuksiani ja ajatuksiani matkan etenemisestä.
Hyväntekeväisyyspyöräily Pariisiin | Olli Intonen | 18.6.2019
Kenraaliharjoitus Vakka-Suomea kiertäen
Viikonloppuna, 15.–16. kesäkuuta, meillä oli kenraaliharjoitus, jonka aikana pyöräilimme kahden päivän aikana yhteensä 407 kilometriä. Aikamoinen viikonloppu siis! Lauantaina lähdimme matkalle Raisiosta, Liedon, Auran, Pöytyän, Vampulan, Säkylän, Hinnerjoen ja Laitilan kautta Uuteenkaupunkiin, jolloin matkaa kertyi 200 kilometriä.
Huollolle kiitos
Meillä oli koko viikonlopun kenraaliharjoituksessa mukana koko huoltotiimi, johon kuuluu kahdeksan henkilöä. Huollon merkitystä ei voi missään tilanteessa korostaa liikaa. Nytkin meillä oli lauantaina lounas valmiiksi katettuna Vuorenmaan VPK:n pihalla Köyliössä, kun saavuimme paikalle. Pitkän pyöräilypäivän aikana energiaa kuluu todella paljon, ja ajon aikana pitää jokaisen itse huolehtia riittävästä nesteen tankkaamisesta. Kenttäolosuhteissa valmistettu ruoka maistui todella hyvältä.
Muita pidempiä taukoja meillä oli lauantaina kaksi kappaletta, aina noin 50 ajokilometrin jälkeen. Sunnuntaiaamuna lähdimme liikkeelle Uudestakaupungista klo 7.30. Alkupätkä reitistä noudatti Velhoveden kierroksen reittisuunnitelmaa Pyhärantaan saakka. Ajoimme Reilan ja Unajan kautta Kodisjoelle, josta pyöräilimme edelleen Laitilaan, jossa olimme puolenpäivän aikaan lounastauolla. Päivän aikana meillä oli vielä kaksi muuta pidempää taukoa, jossa tarjolla oli voileipiä, suolakurkkua, vesimelonia, suolakeksejä, banaaneja ym. muuta hyvää näläntunteen sammuttamiseksi. Perillä Raisiossa olimme kuuden aikaan tyytyväisinä viikonlopun hienoon suoritukseen.
Viikonloppu oli kaikin muodoin onnistunut. Iso kiitos meidän huollolle – Saila Sipilä, Anu Kuusisto, Tapani Ahlqvist, Tapani Teittinen, Toni Aallos, Mia Salokannel ja Petri Palomäki. On niin helppoa mennä aina valmiiksi katettuun pöytään eikä tule juurikaan ajateltuam, mitä kaikkea huoltomme on tehnyt ennen sitä; tehnyt hankintoja, suunnittelua ja ruoan valmistelua. On hienoa, että meillä on näin erinomainen huoltotiimi. Ilman teidän merkittävää panostustanne hommasta ei tulisi yhtään mitään.
Navigoi kohteeseen Pariisi
Se, että noin viidenkymmenen hengen porukka pystyy liikkumaan ja etenemään Turusta kohti Pariisia, vaatii ennennäkemättömän paljon etukäteisvalmistelua. Navigointitiimimme on kokoontunut talven aikana useamman kerran suunnittelemaan harjoituslenkkejä kevään ja alkukesän treeneihin. Iso osa valmistelusta on kuulunut tietysti itse Turku–Pariisi reitin suunnitteluun. Esimerkiksi Saksassa joukkueen kanssa pyöräily ei ole mahdollista ilman asianomaisia lupia, joten ne on pitänyt hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen kuin saavumme Saksan maaperälle. Matkapäivät on pitänyt suunnitella myös niin, että hotellit ovat sopivan päivämatkan päässä toisistaan.
Myös aikataulut ovat oleellisessa osassa: milloin meidän pitää lähteä liikkeelle, paljonko taukoihin pitää varata aikaa ja minkälaista matkavauhtia meidän pitää noudattaa, jotta saavumme ajoissa seuraavaan määränpäähän. Kaikki nämä ovat varsin oleellisia kysymyksiä. Matkan keskinopeus meillä on 25–27 km/h koko matkan ajan. Tätä tietysti joudutaan välillä soveltamaan johtuen muusta liikenteestä tai häiriöstä ryhmän omassa etenemisessä. Mikäli ryhmässä tapahtuu esim. rengasrikko, hidastaa ajoryhmä nopeutta noin 20 km/h, jotta takahuolto ehtii korjata renkaan ja taakse jäänyt pari saavuttaa sitten myöhemmin ryhmän.
Team Rynkeby – God Morgon Turun navigoinnista huolehtivat Tapani Sibelius, Tero Kuusisto, Henri Harka, Mikko Vanhanen ja Taina Kotijärvi. Iso kiitos heille, ettemme eksy vaan löydämme hienosti kohteeseen!
Olemme valmiina lähtöön torstaina 27.6.2019 Turun tuomiokirkolta, jonka luona tilaisuus alkaa klo 8.30. Tervetuloa katsomaan lähtöämme ja kannustamaan meidän arvokasta työtä!