Määränpäänä Pariisi
6. Pyöräilypäivä, Ranska, Soissons – Chantilly, 85 km Torstai-iltana saavuimme Soissoniin ja päivän kaksi taukopaikkaa jäivät lähtemättömästi mieleeni. Ensimmäinen tauko…
6. Pyöräilypäivä, Ranska, Soissons – Chantilly, 85 km Torstai-iltana saavuimme Soissoniin ja päivän kaksi taukopaikkaa jäivät lähtemättömästi mieleeni. Ensimmäinen tauko…
4. pyöräilypäivä: Belgia – Mur de Huy, Roermond – Anhee, 182 km Mur de Huyn nousu on yksi pyöräilykansan klassikoista….
Saksassa lämpöaalto vastassa Olemme puolimatkassa, kun matkaa on takana yhteensä 746 km. Ajoimme Saksassa yhteensä yli 400 kilometriä kahden päivän…
Turkulaisia Helsingissä Tässä sitä nyt ollaan sitten, vihdoinkin matkalla Turusta Pariisiin. Lokakuun alusta lähtien olemme treenanneet yhdessä noin kolme kertaa…
Viikonloppuna, 15.–16. kesäkuuta, meillä oli kenraaliharjoitus, jonka aikana pyöräilimme kahden päivän aikana yhteensä 407 kilometriä. Aikamoinen viikonloppu siis! Lauantaina lähdimme…
Jos joku olisi ehdottanut minulle vuosi sitten, että Olli lähdetäänkö helatorstaina lounaalle Kasnäsiin Turusta polkupyörällä, olisin varmaan ihmetellyt, että miksi…
Edellisessä tekstissä kerroin treenaamisesta ennen matkalle lähtöä ja urheilijan ruokahuollosta ennen treenejä, treenien aikana ja harjoittelun jälkeen. Tässä toisessa osassa…
Olen viime aikoina paljon miettinyt polkupyörällä ajaessa sitä, miten tärkeää onkaan syödä oikein ja juoda riittävästi ennen urheilusuoritusta. Kun on…
Tällä viikolla eri kouluissa ympäri Suomen yli 30 000 lasta ja nuorta osallistuu Team Rynkeby – God Morgonin järjestämiin Koulujuoksu-tapahtumiin….
Sponsoroinnin merkitys koko Team Rynkeby God Morgonin toiminnalle on ensiarvoisen tärkeää, ja ilman sponsoreiden tukea toiminnan koko ajatus ja olemassaolo…