Asiakkaat | Tuuli Mäkelä | 25.4.2023
Kuusamon Juusto ja Kaukokiito yhteistyössä jo kuusi vuosikymmentä
Kuusamon Osuusmeijerin vientijuustojen lastaamista 1961. Vasemmalla autonkuljettaja Erkki Vuosma, Viljami Kantola ja juustomestari Erkki Yli-Heikkilä.
Kuusamon Juuston ja Kuljetusliike Kantola & Koramon yhteinen taival on kestänyt kuusi vuosikymmentä; lähes molempien yritysten koko historian ajan. Kuten yritykset itsessään, myös niiden välinen yhteistyö on kasvanut ja kehittynyt.
Kuusamon Juusto perustettiin vuonna 1951. Toiminta alkoi voin valmistuksella sekä kerman ja maidon myynnillä paikallisesti ja Oulun seudulla. Vuosikymmen myöhemmin yritys aloitti juustonvalmistuksen ja toimitukset myös eteläiseen Suomeen. Siihen tarvittiin kuljetuskumppani. Tehtävään valikoitui entinen taksiyrittäjä Viljami Kantola, jonka työtä on jatkettu yhtämittaisesti tähän päivään asti.
– Viljami sai maan ensimmäisen Kuusamo–Helsinki -välisen linjaliikenneluvan, jolla sai poiketa myös Turkuun. Satamakaupunkeihin kuljetettiin vientiin matkaavia tuotteita, voita ja juustoja, kertoo Kuljetusliike Kantola & Koramon myyntipäällikkö Karri Koramo.
– Vastuullisuusajattelu ohjasi toimintaamme jo tuolloin, vuosikymmeniä ennen kuin siitä tuli yrityksille samanlainen toiminnan elinehto kuin tänä päivänä. Juuston kuljettaminen on maitoa tehokkaampaa, ja se vaikutti valintaamme keskittyä juustotuotteisiin. Sittemmin luovuimme voin, kerman ja maidon myynnistä kokonaan, kertoo Kuusamon Juuston toimitusjohtaja Jarmo Oksman.
Investointi juustojen jatkokäsittelyyn ja palapakkaamoon on mahdollistanut sen, että koko tuotantoprosessi tapahtuu omissa tiloissa. Juustonvalmistuksen sivutuotteena syntyvä hera kuivataan proteiiniksi ja laktoosijauheeksi. Proteiinista valmistetaan erilaisia kuntoilijoiden proteiinivalmisteita, ja laktoosia käytetään entsyymien raaka-aineena. Kaikki sivuvirrat käytetään ja jalostetaan tuotteiksi – vastuullisuusajattelu mukana tässäkin.
– Juustojen raaka-aineina käytettävä maito tulee paikallisilta maidontuottajilta, joiden toimintaa haluamme tukea. Keskimääräinen keräilyetäisyys on 70 kilometriä. Meille on tärkeää, että tuotteidemme valmistusprosessi on alusta loppuun kestävä, Oksman sanoo.
Kotiseuturakkautta Kuusamosta
Oksman ohjaa meidät kaukokiitolaiset tuotantotiloihin, jossa pääsemme tutustumaan juustonvalmistukseen. Tiloihin ei kuitenkaan noin vain astuta – elintarviketeollisuudessa hygienia- ja turvallisuusasiat korostuvat, ja meidän on ensin täytettävä terveysselvitys ja pukeuduttava asianmukaisiin suojavarusteisiin.
– Meille on myönnetty kolme vuotta sitten BRC-sertifikaatti, joka on tunnustus laatu- ja turvallisuustyöstämme. Vaatimukset kiristyvät toimialallamme jatkuvasti, ja myös logistiikkakumppanilla on asiassa iso rooli, Oksman kertoo.
– Elintarvikekuljetukset ovat kehittyneet yhteistyömme alkuajoista valtavasti. Jo pelkästään katkeamaton kylmäketjuajattelu ja autojen kylmäkoneet ovat muuttaneet toimialaa, ja työturvallisuudesta puhutaan enemmän kuin koskaan. Myös omavalvonnan kokonaisvaltainen kehitys on ollut merkittävää, toteaa Kuljetusliike Kantola & Koramon toimitusjohtaja Ville Koramo.
Lähettämössä pakataan jo iltapäivän kuormaa. Kaukokiidon auto toimittaa tai noutaa lähetyksiä Kuusamon Juuston tehtaalta päivittäin. Kuluttajat ja kauppojen jakelukeskukset ovat keskittyneet etelään, joten kuljetusmatkat ovat pitkiä. Paluurahtina toimitetaan muun muassa pakkausmateriaaleja.
Lähetysmäärät ovat kasvaneet vuosikymmenten aikana, ja toimialan kiristyvät vaatimukset ovat kirittäneet yhteistä kehitystyötä. Yksi asia on kuitenkin säilynyt muuttumattomana:
– Yhteistyö Kaukokiidon kanssa on helppoa ja mutkatonta. Olemme molemmat paikallisia toimijoita, puhumme samaa kieltä ja tiedonkulku on nopeaa. Paikallisuus ja henkilökohtainen palvelu ovat meille isoja asioita, Oksman kertoo.
– Kaukokiito-ketjulle tyypillinen vahva läsnäolo ja paikallistuntemus maakunnassa antavat alueen toimijoille tukea ja joustavuutta omaan toimintaan. Meille on kunnia-asia saada kuljettaa alueellisesti merkittävän toimittajan tuotteita ja välittää kotiseuturakkautta kauppoihin ympäri maan, Ville Koramo päättää.