Asiakkaat | Tuuli Mäkelä | 2.3.2018

HR-Ikkunoilla kuljettaja on osa työyhteisöä

Kaukokiito on kuljettanut HR-Ikkunoiden lähetyksiä jo 18 vuotta. Kuvassa HR-Ikkunoiden toimitusjohtaja Kari Ruhkala (oik.) ja Ilmari Lehtosen myyntipäällikkö Jarmo Seppälä vaihtavat kuulumiset kuljettajan kanssa, ennen kuin kuorma lastataan kyytiin.

850 asukkaan Tyngän kylä on osa Kalajoen kaupunkia, keskustasta yhdeksän kilometriä Ylivieskan suuntaan. Siellä, vanhan kyläkoulun tiloissa, toimii perheyritys HR-Ikkunat Ruhkala Oy, joka on tehnyt laadukkaita ikkunoita yritysten ja yksityisten tarpeisiin samalla paikalla jo 60 vuotta.

HR-Ikkunoiden pihapiiri on suomalainen maalaisidylli. Punaisia puurakennuksia on vieri vieressä, perunaviljelmien ympäröimänä. Rakennusten sisään kätkeytyy kuitenkin nykyaikainen ja pitkälle automatisoitu puusepäntehdas, joka toimittaa puu- ja puu-alumiini-ikkunoita aina Hangosta Utsjoelle saakka.

HR-Ikkunoiden toimisto sijaitsee vanhassa kyläkoulussa, jonka perinne elää ja näkyy yhä vahvana. Seinällä komeilee vanha liitutaulu sekä taulurivistö Suomen entisiä presidenttejä. Heidän vieressään sulassa sovussa on joukko ikkunamalleja, HR-Ikkunoiden omaa tuotantoa. Entinen opettajainhuone toimii nyt työporukan taukopaikkana.

– Viisi vuotta sitten tarkoituksemme oli rakentaa uusi konttori, mutta kun vanha kyläkoulu tuli vierestä myyntiin, soitimme kunnantalolle, että tämä se on. Koulu oli toiminnassa loppuun saakka – täällä opetettiin eskarilaisia ja 1.–2. luokkalaisia. Myös me olemme aikoinaan käyneet tämän koulun, kertoo HR-Ikkunoiden toimitusjohtaja Kari Ruhkala.

Meillä Ruhkala viittaa paitsi itseensä, myös tehtaan toiminnoista vastaavaan serkkuunsa Ari Ruhkalaan ja molempien lapsiin, jotka työskentelevät yrityksessä. Töitä tehdään yhä samalla paikalla, jossa Karin ja Arin isoisä Heikki Ruhkala aloitti yritystoiminnan vuonna 1957. HR-Ikkunat on kasvanut Heikin yhden miehen puusepänverstaasta tehtaaksi, joka työllistää vuodenajasta riippuen 25–30 henkeä Tyngän kylästä ja lähialueilta.

Ikkuna-alalla turvallisen pakkaamisen merkitys korostuu

Ari Ruhkala HR-Ikkunat

Ari Ruhkala vastaa HR-Ikkunoiden tehdastoiminnoista.

Kaukokiito on vastannut HR-Ikkunoiden kaikesta kuljettamisesta jo 18 vuotta. Yritys onkin Ylivieskan terminaalialueen pitkäaikaisin asiakas. Lähetyksiä toimitetaan lähes päivittäin rautakaupoille ja tukuille, mutta myös talonrakentajille ja yksityisille remontoijille ympäri Suomen.

– Ei meidän tilaamia kuljetuksia ole muun merkkisillä ajettu. Palvelu on kohdillaan – auto tulee, kun on tarve, ja tuotteet ovat asiakkailla sovitun aikataulun mukaisesti. Henkilökohtainen palvelu on meille tärkeää – aina on ihminen, jolle soittaa. Jos homma tökkisi, niin olisihan tuo jo vaihdettu, Kari nauraa ja kierrättää meitä tehdastiloissa.

Ikkunat ovat vahingoille altista kuljetettavaa, mutta kuljetusvahinkoja ei ole vuosien varrella juuri sattunut. Haasteisiin on puututtu ja tarvittavat korjausliikkeet tehty nopeasti.

– HR-Ikkunoille on annettava kiitosta tuotteiden turvallisesta pakkaamisesta – suojaavat, mutta kuitenkin läpinäkyvät pakkaukset ovat erinomaisia, kun kuljetetaan helposti särkyvää tavaraa. Kun näemme, mitä pakkaukset sisältävät, meidän on helpompi käsitellä niitä asianmukaisella tavalla, kertoo HR-Ikkunoiden asiakkuudesta vastaava Kuljetusliike Ilmari Lehtosen myyntipäällikkö Jarmo Seppälä.

Maalla ihmiskontakti korostuu

Tyngän kyläkoulu

Kaukokiidon kuljettaja vierailee HR-Ikkunoilla lähes joka arkipäivä. Jos aikataulu sallii, kahvitauko pidetään vanhan kyläkoulun entisessä opettajainhuoneessa.

HR-Ikkunoiden pihassa seisoo vanha Kaukokiidon kärry. Se ei enää liikennöi Suomen teillä, mutta toimii vanhoilla päivillään erinomaisesti alumiinivarastona. Pian pihalle kaartaa Kuljetusliike Ilmari Lehtosen yhdistelmä – on aika lastata päivän kuorma kyytiin.

HR-Ikkunoiden vakikuljettaja on viimeisen vuoden Kalajoen jakelua ajanut Jussi Suhonen. Paikalla käydään tuomassa raaka-aineita tai hakemassa kuorma lähes joka arkipäivä. Samalla vaihdetaan kuulumiset ja jos aikaa on, pidetään yhdessä kahvipaussi. Maalla ihmisten välinen kanssakäyminen korostuu entisestään, ja kuljettajasta tulee osa työyhteisöä:

– Ennen Jussia kuljettajanamme oli Timppa, joka toimitti raaka-aineet ja nouti kaikki lähetyksemme yli 15 vuoden ajan. Kun Timppa jäi eläkkeelle, tämä oli hänen viimeinen jakopaikkansa. Olimme järjestäneet paikalle kakkukahvit ja paikallisen lehdistön. Timppa jätti jälkeensä isot saappaat, jotka Jussi on täyttänyt hyvin, Kari kertoo.

HR-Ikkunoiden ja Kaukokiidon yhteistyön luonne näkyy siinäkin, että kuljettamisen lisäksi pyritään auttamaan arjen haasteissa ja toisaalta päästään ottamaan osaa myös toisen juhlahetkiin.

– Täytimme viime vuonna 60 vuotta, jonka kunniaksi järjestimme pihapiirissämme juhlat. Keitimme lohisoppaa 400 vieraalle, ja Kaukokiidon kärry toimi esiintymislavana. Toisaalta kun pyöräkoneemme hajosi viime vuonna, saimme nopealla aikataululla Kaukokiidon jouten olleen pyöräkoneen lainaan. Yhteistyö on ollut joustavaa ja perustuu kuljettamisen lisäksi toimiviin ihmissuhteisiin, Kari päättää.