Kaukokiitolaiset | Timo Heikkilä | 22.10.2019

Mikä meitä liikuttaa?
Ilkalla on sama intohimo urheilukentillä ja työmaalla

Pienen paikkakunnan tähti ja intohimoisen fanituksen kohde on viisinkertainen Suomen mestari, menestyksekäs ja perinteikäs lentopallojoukkue VaLePa. Suurella sydämellä ja yleisön sytyttäen kotiottelut kuuluttaa Ilkka Nykänen, joka päivätyössään toimii Kaukokiidon ajojärjestelijänä.

20 vuotta suuria tunteita

Ilkan tuntevat kaikki Sastamalassa. Hän on toiminut yli 20 vuotta VaLePan kuuluttajana ja yhtä kauan Kaukokiidon ajojärjestelijänä. Lentopallo on ollut Ilkan intohimo pienestä pitäen ja palo lajiin syttyi teini-iässä, kun silloisessa joukkueessa pelasi useita rekkakuskeja.

Aiemmin VaLePa pelasi ottelunsa Sylvään koulun salissa, josta Ilkalla on paljon muistoja esimerkiksi kiihkeistä paikallispeleistä Rantaperkiön Iskua vastaan. Matkan varrella on oltu putoamassa pääsarjasta ja nyt viime vuosina saavutettu mestaruuksia. ”Tottakai joukkueessa hienoa on se, että nimilistalla on ollut kaikki legendaariset paikalliset lentopalloilijat ja niiden pojat”, Ilkka kertoo.

Ilkka ei ole intohimonsa kanssa yksin – omasta perheestä pelejä käyvät katsomassa myös 93-vuotias mummu, isä ja äiti sekä veli ja hänen tyttärensä.

VaLePan pelit kuuluttaa Kaukokiidon ajojärjestelijänä työskentelevä Ilkka.

Pikkupojan unelma-ammatti muuttui matkan varrella

”Olin ihan pikkupojasta asti haaveillut rekkakuskin ammatista ja kävin sitten katsomassa, miten ne rekkamiehet sitä palloa takoo”, toteaa Ilkka myös videolla. Hän aloittikin Kaukokiidolla kuljettajana, mutta oma unelma ehti muuttua matkan varrella, kun puheenlahjoiltaan lahjakkaan Ilkan kyvyt huomattiin. Nyt Ilkka työskentelee Kaukokiidolla mm. varastointipäällikkönä, ajojärjestelijänä ja monessa muussakin roolissa aina tarvittaessa.

Ihmisten parissa viihtyvä Ilkka on usein tekemisissä Kaukokiidon paikallisten asiakkaiden ja uusien kontaktien kanssa myös työajan ulkopuolella, sillä iso osa Sastamalan yrityksistä on myös VaLePan toiminnassa mukana. Hän näkee, että verkostosta on ollut myös yrityksen liiketoiminnalle paljon hyötyä.

Ilkka ja työtovereita Sastamalan varastolla.

Sastamalan varastolla Ilkka tekee tarvittaessa monenlaista työtä.

Ilkka on eittämättä sekä yksi paikallisen Kaukokiito-yrityksen avainhahmoista sekä Suomen paras lentopallokuuluttaja. Mutta niiden ohella hän on paljon muutakin. Vapaa-ajallaan mies tekee äänimainoksia, säveltää ja sanoittaa musiikkia ja vetää lukuisia juontokeikkoja vuosittain.

Aktiivinen Ilkka hakee vapaa-ajallaan myös pienempiä ympyröitä: ”Perhe ja parhaat kaverit, niiden kanssa sitten rentoudutaan ja ollaan rauhallisesti. Tehdään yhdessä hyvää ruokaa, pelataan pihapelejä ja laitetaan palju lämpimäksi.” Oma vene on Rautaveden rannassa, sielläkin saa olla omissa oloissaan. Moni Sastamalassa on varmaan ihmetellyt, kun paikallisen Laiturikahvilan lavalla on keikka ja Nykänen istuu veneensä katolla 25 metriä rannasta. No, siellä Ilkka hakee omaa rauhaa ja nauttii musiikista.

”Ei oo mua, on vaan me”

”Kun on tällaisessa päivätyössä ja noissa muissa hommissa, niin tavallaan sellaista paskaa päiväähän ei voi olla”, Ilkka itse toteaa.

”Kaikki lähtee porukasta niin Kaukokiidossa kuin VaLePassakin. Molemmissa on hyvä porukka. Meillä töissä kaikki tekee ihan kaikkea. Työnkuvia vaihdellaan ja autetaan toisia. Samanlaista se on VaLePassa. Siellä kun pyytää apua, niin aina on joku auttamassa. Aina.

Jos urheilun intohimo, fiilikset ja tuuletukset tuotaisiin jokaiseen työpaikkaan Suomessa, niin eihän meillä olisi mitään hätää. VaLePan sloganihan on: ei oo mua, on vaan me. Se pätee minuun ja koko tähän yhteisöön”, Ilkka summaa.

Ilkka Nykänen on työskennellyt Kaukokiidolla jo 20 vuotta.

Ilkka on työskennellyt Kaukokiidolla jo 20 vuotta.

Tositarinoita Kaukokiitoon liittyvistä ihmisistä ja ilmiöistä

Ilkan tarina on ensimmäinen osa suurempaa kokonaisuutta, joka tuo esiin tarinoita rohkeudesta ja rohkeiden ihmisten ja tekojen yrityksestä. Kerromme Kaukokiitoon liittyvistä ilmiöistä ja ihmisistä niiden takana; menestyksestä, intohimosta hyvin tehtyyn työhön, osaamisesta, kehittymisestä ja itsensä voittamisesta. Ihmisten, kumppaneiden ja asiakkaiden arvostus ja välittäminen vaikuttavat paitsi meidän myös yhteisöjen hyvinvointiin. Tarina kertovat siitä, mitä teemme ja miten toimimme – mikä meitä liikuttaa.

”Mikä meitä liikuttaa tarinallistaa sitä, mikä on totta. Olemme yrityksenä tiukasti kiinni suomalaisten arjessa kaikessa mitä teemme – joskus hyvin rohkeasti ja yllättävästi”, kertoo Kaukokiidon asiakaspalvelun ja markkinoinnin johtaja Jarmo Lilja.

Tutustu kuljetuspalveluihimme ja valitse yrityksellesi sopiva kuljetus >>

Katso avoimet työpaikkamme tai lähetä avoin hakemus >>