Ihmiset ja paikat | Tuuli Peltomäki | 14.12.2016

Kuljetusliike Taipale Oy – palo tehdä työtä

Marraskuinen torstai Taipaleen terminaalissa Jyväskylässä – kaksi täysperää lähdössä matkaan.

Jyväskylästä Laukaalle päin ajettaessa oikealla, Ankeriasjärven kupeessa, sijaitsee Kuljetusliike Taipale Oy. Aamukiire terminaalin pihassa on rauhoittumassa, ja seuraavaa ruuhkapiikkiä odotetaan iltapäiväksi.

Ovella vastassa ovat Taipaleen hallituksen puheenjohtaja Kaija Taipale sekä henkilöstöpäällikkö Hanna Vainio, jotka kehottavat istumaan kahvipöytään. Kanelipullaa on haettu paikallisesta Mummin Pullapuodista, mutta siskokset Kaija ja Anneli Taipale ovat kovia leipureita itsekin. Taukohuoneessa komeilee nytkin omenapiirakka, jonka ympärillä työkaverit hääräävät uteliaina.

– Se on semmoinen rentoutumiskeino se leipominen. Oma bravuuri on sveitsiläinen juustopiirakka. Anu (Anneli) on vielä kovempi leipuri kuin minä, Kaija kehaisee siskoaan.

Taipaleella tehdään kuitenkin hyvin muutakin kuin piirakoita. Siitä on osoituksena perheyrityksen seitsemän vuosikymmentä kestänyt taival kuljetusalalla.

70 vuoden Taipale

Kuljetusliike Taipale

Taipale on ajanut osana Kaukokiitoa vuodesta 1956 alkaen. Sisu-auto ja James Deania muistuttava kuljettaja Pertti Linnanto, suvun miehiä hänkin, ajoivat Äänekoski–Helsinki -väliä. Se oli ensimmäinen Taipaleelle myönnetty linjalupa. Kuva: Taipaleen perhealbumi

Tänä vuonna Taipaleella juhlitaan pyöreitä vuosia. Taipale perustettiin vuonna 1946, kun Kaijan ja Annelin isä, Osmo Taipale, osti jatkosodan jälkimainingeissa armeijan ylijäämävarastolta kuorma-auton. Lastina oli siihen aikaan milloin lihaa ja nautamullikoita, milloin juustoa ja hautakiviä. Osmon sairastuttua vuonna 1963 hänen vaimonsa, kampaamoyrittäjä Impi Taipale jatkoi miehensä työtä. 80-luvulla yrityksen toimitusjohtajaksi astui Kaija. Tänä päivänä Taipaleen kolmatta sukupolvea edustavat Annelin poika Juuso Peltonen, joka toimii ajojärjestelijänä ja vastaa yhtiön kiinteistöistä sekä Kaijan poika, nykyinen toimitusjohtaja Riku Vainio. Rikusta tuli toimitusjohtaja vuonna 2013 samalla, kun Kaija siirtyi eläkkeelle päivittäisestä operatiivisesta toiminnasta.

– Kyllähän minä täällä edelleen lähes joka päivä käyn ja teen ”keikkahommia”. Työssä täytyy olla mukana koko sydämellä, eikä palo työtä kohtaan eläkeikään pääty. Hyvällä mielellä nuorten tekemistä seuraan – kyllä siitä jälkeä syntyy ja toiminta paranee polvi polvelta, Kaija hymyilee.

Kuljetusliike Taipale Juuso Peltonen

Juuso Peltonen on työskennellyt Taipaleella opiskeluajoista lähtien ensin autonkuljettajana ja sittemmin ajojärjestelijänä. Lisäksi hän vastaa yhtiön kiinteistöistä.

Taipaleen historiasta julkaistaan juhlavuoden kunniaksi historiikki, joka kuvaa perheen ja yrityksen vaiheita seitsemällä vuosikymmenellä. Tänä päivänä Taipale tarjoaa kappaletavara- ja elintarvikekuljetuksia, nouto- ja jakelupalveluita sekä varastointi- ja terminaalipalveluita Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa. Asiakasta palvellaan kokonaisvaltaisesti ja räätälöidyillä ratkaisuilla uudistetuissa terminaaleissa. Kaluston määrä on kasvanut Osmon yhdestä autosta nykyiseen reiluun 80 kuljetusyksikköön. Yrityksessä työskentelee yli 200 kuljetusalan ammattilaista, Jyväskylässä heistä on 120. Lisäksi Taipaleella on lukuisia yhteistyökumppaneita ja alihankkijoita, jotka tekevät yritykselle täysipäiväisesti töitä.

Taipale on ajanut osana Kaukokiitoa vuodesta 1956 lähtien. Yritykselle myönnettiin 13.12.1955 linjalupa välille Äänekoski-Helsinki.

– Kaukokiidon toiminta on vuosien saatossa tiivistynyt, ja yhteistyö toimijoiden välillä on erinomaista. Taipaleen toiminta osana Kaukokiitoa on luonteeltaan hiukan erilaista, sillä sijaintimme on keskellä kaikkea – meillä ei ole satamia tai juurikaan päätepisteitä. Tehtävämme on hallita liikennettä ristiin rastiin, ja terminaaleissamme käy päivittäin omiemme lisäksi useiden eri liikennöitsijöiden autoja, Kaija sanoo.

Ammattimaista asiakaspalvelua

Taipale Vainio

Nuoremmat sukupolvet ovat kasvaneet yhdessä yrityksen kanssa ja olleet mukana sen toiminnassa pienestä pitäen. Toimitusjohtaja Riku Vainion ensimmäinen palkkakuitti on vuodelta 1985, kun Riku oli 9-vuotias. Kuva: Kauppakamari

Kymmenen vuotta Taipaleella työskennellyt henkilöstöpäällikkö Hanna Vainio tapasi aviomiehensä Riku Vainion opiskeluaikoina. Silloin Hanna ja Riku eivät vielä tienneet työskentelevänsä jonakin päivänä saman katon alla. Hanna vastaa Taipaleella henkilöstöasioista yhteistyössä Anneli Taipaleen kanssa. Hannan työnkuvaan kuuluvat esimerkiksi kuljettajien koulutus sekä työsuojelu, ja hän toimii Kaukokiidon HR-ohjausryhmässä, jonka tavoite on edistää ja tiivistää henkilöstöyhteistyötä koko ketjun tasolla. Anneli puolestaan vastaa palkkahallintoon ja työterveyshuoltoon liittyvistä asioista ja on Taipaleen hallituksen jäsen.

– Kaukokiidon toiminnan kannalta keskeistä on yhteisten, ketjutasoisten toimintamallien luominen. Vain siten voimme taata korkean ja yhdenmukaisen laadun koko Suomessa, Hanna sanoo.

Hanna vastaa Taipaleella myös rekrytoinnista. Lakimuutokset, kuten ajokortti- ja ammattipätevyyslait, ovat johtaneet siihen, että nuoria on aiempaa hankalampi saada alalle. Ennen autokouluissa oli mahdollista suorittaa C-kortti, joka mahdollisti alalle pääsyn, mutta tänä päivänä uusilta kuljettajilta vaaditaan kortin lisäksi ammattipätevyys. Urapolku on muuttunut, ja työstä on tullut aiempaa ammattimaisempaa.

– Kuljettajalla tulee olla insinööritaitoja ja ymmärrystä omasta kalustosta. Toisaalta häneltä vaaditaan ekonomin taitoja: kykyä ajaa taloudellisesti, kevyellä kaasujalalla. Myös psykologin taidot ovat paikallaan, jotta tunnistaa, miten päin punkasta on milloinkin herätty, Kaija nauraa.

Kuljetusalaan liittyvät stereotypiat tuppaavat pysymään tiukassa, vaikka ala on vuosien saatossa kehittynyt ja muuttunut paljon:

– Vielä kultaisella 60-luvulla monilla oli mielikuva, että autossa asutaan, kuljettajia nostetaan ojanpohjista ja työ olisi helppoa – sitä se ei ole. Kuljettajina on tavallisia perheenisiä, ja työ on asiakaspalveluammatti, joka vaatii kuljettajilta monipuolisia taitoja. Tänä päivänä kuljettajien arvostus on korkeammalla kuin koskaan. Säännöllinen koulutus lisää myös kuljettajien omaa ammattiylpeyttä, Hanna kertoo.

Kumipyöräkuljettaminen ei lopu koskaan

Kuljetusala on muuttunut viimeisten vuosien aikana paljon. Taipaleella yksi suurimmista muutoksista on ollut henkilöstömäärän kasvu:

– Henkilöstömme kasvoi 2000-luvulla paljon. Se on johtanut kulttuurin muutokseen – meidän on pitänyt oppia johtamaan ihmisiä eri tavalla. Samalla on täytynyt löytää uusia, tehokkaita keinoja viestiä asioista koko organisaatiolle, Hanna kertoo.

Kuljetusalan muutokset ovat johtaneet myös siihen, että monet kuljetusliikkeet ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Yli 80 % kuljetusalan yrityksistä on mikroyrityksiä, joissa työskentelee keskimäärin kolme henkilöä. Moni näistä pienyrityksistä toimii osana suurempaa verkostoa tai järjestelmää.

– Kuljetusala muuttuu ja siihen on osattava reagoida. On mielenkiintoista nähdä, mitä kuljetusliike on kymmenen vuoden päästä, Hanna sanoo.

– Esimerkiksi digitalisaatio menee niin lujaa eteenpäin, että mummot tippuvat kärryiltä. Näen sen ajankohtaisena ja alamme kehityksen kannalta ratkaisevana tekijänä – siinä pelissä täytyy olla mukana. Tiedonkululla ja koulutuksella on tässä keskeinen rooli, Kaija toteaa ja jatkaa:

– Suomesta ei kumipyöräkuljettaminen lopu koskaan, siihen tulee vain nyansseja.