Kuljettajan paikalla | Tuomas Kyrö | 12.4.2016

Vakuumi-ihmiset

Kuvaajan nimi

Hoidin ala-asteikäisenä perheen ruokaostoksia lähikaupassa. Äitini kirjoittamassa kauppalapussa luki 300 grammaa tavallista jauhelihaa. Hämmentävä tilanne, koska lihatiskillä nimittäin oli naudan jauhelihaa, sian jauhelihaa, sika-nauta jauhelihaa ja nauta-sika jauhelihaa. Ei mitään tavallista missään. En minä voinut pyytää lihamestarilta sellaista, jota ei ollut todistetusti olemassa.

Olin syvästi kiitollinen, kun itsepalvelutiskit ja valmiiksi pakatut tuotteet 1980-luvun kuluessa lisääntyivät. Pystyin tutkimaan pakkauksia ilman kontaktia muihin ihmisiin. Pitkään luulin olevani kummajainen kaupassakävijöiden joukossa, kunnes viime vuonna kuulin eräältä kohtalotoverilta määritelmän ominaisuudellemme.

Olen vakuumi-ihminen. Hän, joka ostaa vakuumipakattuja tuotteita välttääkseen vaikeat  ihmiskontaktit. Vakuumi-ihminen ei joudu tervehtimään, ilmaisemaan halujaan tai tarpeitaan. Vakuumi-ihmiselle toisen kohtaaminen on aina riski. Lihakauppias saattaa kysyä tulisiko vielä jotain muuta, eikä vakuumi-ihminen kykene sanomaan ei. Mitä se minusta ajattelee, jos jätän tilaamiseni tähän? Mitä vielä pitäisi ostaa? Ei tee mieli juhlalauantaimakkaraa, mutta jos kuitenkin puoli kiloa?

Vakuumi-ihmisen kevennetty versio on itsepalveluihminen. Tämä on erityisen suomalainen piirre. Vastaamme itse itsestämme ja ajatuksistamme, emme jaa niitä täysmääräisesti, emmekä odota muita jakamaan omiaan. Kuljetamme astiamme kiltisti tiskikärryyn. Emme muista mikä on pöytiintarjoilu.

Olen vakuumi-ihminen. Hän, joka ostaa vakuumipakattuja tuotteita välttääkseen vaikeat ihmiskontaktit. Vakuumi-ihminen ei joudu tervehtimään, ilmaisemaan halujaan tai tarpeitaan.

Toiminnallemme on matemaattinen selitys: väestömäärä jaettuna maan pinta-alalla. Harvaan asutussa maassa kehittyvät kestävyysjuoksu ja kuljetusyritykset. Me olemme aina vieneet tavaroita metsien läpi, jokia pitkin, hiekkateillä ja moottoriliikenneteillä. Osaamme tehdä valmiin tuotteen ja viedä sen luotettavasti perille, vaikka maailman ääriin. Myyminen onkin sitten hankalampaa, koska myyminen on vuorovaikutusta. Tavara on helpompi viedä uuteen paikkaan kuin ihminen.

Harvaan asutun maan kasvatin erottaa itsepalveluinnon lisäksi hänen kyvystään sietää hiljaisuutta. Suomalaisten kanssa samanlaiseen pitkäkestoiseen hiljaisuuteen kykenevät kokemukseni mukaan vain islantilaiset. Heidän kanssaan on vaivatonta olla vaiti aamusta iltaan, kuudenteen tuoppiin saakka. Sen sijaan tiivimmin asutettujen germaanisten ja anglosaksisten maiden edustajat ahdistuvat hiljaisuudesta. Ja lopettavat hörppimisen ennen kuudetta tuopillista ja siten luulevat, että suomalaiset ja islantilaiset eivät puhu koskaan mitään.

Islantilaisten on ollut suomalaistakin enemmän tilaa käytössään yhtä ihmistä kohti. Heidän elinkeinonsa ja kuljetusreittinsä on ollut meri, joka tarkoittaa suurempaa mahdollisuutta kummallisiin kohtaamisiin. Islantilainen viikinki Leif Eerikinpoika esimerkiksi löysi Amerikan huomattavasti ennen Kristoffer Kolumbusta, mutta ei hän viitsinyt tehdä siitä numeroa. Leif palasi kotimaahan, mukanaan puutavaraa ja köynnöksiä, kenties vakuumiin pakattuina.