Elämää ilman mykistysnappia

Meillä oli käytössä VHF-puhelimet. Ne helpottivat asioiden hoitoa. Ongelmaksi muodostui lähinnä se, ettei niissä ollut mitään mykistystä. Kerrankin eräs asiakas tuli kysymään minulta lähetyksestään, kun ei ollut löytänyt kuormaa terminaalista. Soitin sitten kuljettajalle ja kysyin, minne hän oli sen purkanut. Kuljettaja tilitti puhelimen kautta suorasanaisesti, että siinähän tuo lasti on oven vieressä, onko se asiakas ihan sokea.

Minä yritin kätkeä ja vaimentaa puhelinta onnettomalla menestyksellä ja valmistauduin selittelemään asiakkaalle puhelinkeskustelua. Asiakas kommentoi kuljettajan tilitystä vain toteamalla kuivasti, että hän jo kuulikin missä lasti on. Puhelimissa oli sekin ongelma, että jos ajojärjestelijä avasi linjan, se aukesi samanaikaisesti kaikille. Perjantait olivat villeimpiä päiviä linjoilla. Juttujen taso oli aika kirjava. Jouduimme toisinaan hiukan rauhoittelemaan juttuja, sillä puhelin saattoi kuulua jopa 150 kilometrin matkan. Vastaavasti toki mekin kuulimme muiden puheluita, ja kyllä siellä välillä kuljettajat reuhusivat aika reippaastikin. Mykistysnappi olisi ollut tuossa puhelimessa hieno lisä.