Asiakkaat | Tuuli Mäkelä | 8.10.2018

YIT päivitti kuljetusketjunsa ja paransi toimitusvarmuuttaan

Rakennusyhtiö YIT Oyj:n rakennustyömaita ympäri Suomen varustava YIT Kalusto Oy on ottanut käyttöön uuden Kaukokiito Paketti -palvelun. Tulokset ovat olleet lupaavia – lähetykset toimitetaan työmaille ympäri Suomen jo noutoa seuraavaksi päiväksi.

Rakennustyömailla tilanteet elävät ja muuttuvat nopeasti, siksi myös logistiikka on nopeatempoista: vain pieni osa työmaan tarpeista suunnitellaan pitkällä tähtäimellä. 80 % tilauksista tulee toimittaa työmaille jo seuraavaksi päiväksi, mieluiten heti aamuksi. Rakennuskoneita ei tilata huvikseen – jos niitä ei saada toimitettua ajoissa perille, työmaa seisoo.

YIT Kalusto Oy on YIT:n omistama sisäinen rakennuskonevuokraamo, jonka ainoat asiakkaat ovat ympäri Suomen toimivat YIT-konserniyhtiöiden rakennustyömaat. YIT Kalusto hankkii, vuokraa ja huoltaa työmaiden rakennuskalustoa.

– Pyrimme toimimaan siten, että olemme työmaille aina kilpailukykyisin ja toimitusvarmuudessa paras vaihtoehto. Siksi kuljetusoperaattorin onnistuminen on meille elinehto, kertoo YIT Kaluston kehitysinsinööri Sami Sianoja.

Kaukokiidon ja YIT-konsernin yhteistyö on kestänyt jo yli pari vuosikymmentä. Viimeisin askel yhteistyön syventämiseksi otettiin keväällä – YIT Kalusto otti käyttöön uuden Kaukokiito Paketti -palvelun ja keskitti samalla kuljetuspalvelunsa yhdelle operaattorille.

Kaikki palvelut samalta luukulta

YIT toimitukset

YIT Kaluston Urjalan toimipisteessä käy päivittäin Kaukokiidon vakionouto, joka lastaa kyytiin päivän lähetykset. Lisäksi YIT Kalustolla on Suomessa muutamia pienempiä toimipisteitä, joiden ansiosta sen on mahdollista vastata vielä nopeammin paikallisten työmaiden tarpeisiin.

– Olemme jakaneet Suomen maantieteellisesti kahteen alueeseen, Urjalasta 0–300 kilometriä ja muu Suomi. Kaukokiito hoitaa volyymialueen ulkopuolisen liikenteen, oma kuljetusverkostomme puolestaan vastaa lähialueiden toimituksista. Pakettilähetykset ovat kuitenkin Kaukokiidon alla koko Suomessa, ja ne noudetaan joka arkipäivä kello 16 mennessä, kertoo YIT Kaluston logistiikkapäällikkö Jari Jokinen.

YIT Kalusto lähettää Kaukokiito Paketti -palvelun kautta muun muassa pienkoneita, kypäriä, turvaliivejä ja muita pahvilaatikkoon pakattavia tuotteita. Isommat lähetykset kulkevat Kaukokiidon kappaletavarakuljetuksissa. Lisäksi kaikki ostettu tavara kulkee Kaukokiidon kautta.

– Toimintaperiaatteemme on, että työmaat saavat kauttamme kaikki palvelut yhden luukun kautta. Halusimme laajentaa saman mallin myös kuljetuksiin, Sami kertoo.

Kaukokiito Paketti avaa uusia markkinoita

YIT:n rakennustyömaalta Kuusamosta soitetaan YIT Kaluston Urjalan varastonhoitaja Marja Jyrämölle. Työmaalla tarvitaan kiireesti naulapyssyjä ja naulakampoja, sillä panelointityö päästään aloittamaan odotettua aikaisemmin.

Marja vastaanottaa päivän aikana lukuisia tilauksia työmailta ympäri Suomen. Hänen vastuullaan on Urjalan toimipisteen pakettitoimitukset sekä pientavaravaraston operatiivinen toiminta. Kuljetustilaukset Marja tekee Kaukokiidon sähköisellä Kaukoputki-tilausportaalilla, joka antaa kaikki lähetyksen tiedot, myös hinnan, jolloin työmaaveloitukset voi tehdä saman tien.

– Itselleni tärkein tekijä on se, että paketit toimitetaan seuraavaksi päiväksi perille eikä minun tarvitse kysellä niiden perään. Aiemmin haasteemme oli se, että toimitus saattoi kestää useitakin päiviä. Kaukokiidon pakettipalvelun myötä uskallan luvata Pohjois-Suomenkin työmaille toimituksen seuraavaksi päiväksi. Se on vähentänyt minulle tulevia kyselyjä lähetysten tilanteesta, Marja kertoo.

Pakettipalvelun käyttöönotto on samalla laajentanut YIT Kaluston markkinoita yksityisasiakkaisiin päin:

– Työmaat palauttavat meille paljon myyntikuntoista kalustoa, jota myymme verkossa edelleen yksityishenkilöille. Aiemmin vaihtoehtona oli vain nouto Urjalan toimipisteestämme, nyt meillä on mahdollisuus tarjota toimitus kotiovelle saakka. Se on nopeuttanut varastonkiertoamme ja tuonut meille lisää kauppaa, Jari päättää.


YIT on Suomen suurin ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. YIT kehittää ja rakentaa asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi se on vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Uusi YIT syntyi, kun YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät helmikuussa 2018.