Hyväntekeväisyyspyöräily Pariisiin | Olli Intonen | 5.6.2019

Saariston Rengastiellä keltaisia Biancheja

Ajatus blogin kirjoittamisesta Kaukokiidon Päivin öin- ja Team Rynkeby – God Morgon Turku -sivustoille heräsi aikaisemmin syksyn ja talven spinningtreeneissä. Teemme yhdessä hyvää ja keräämme varoja syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseksi Aamu Säätiön ja Sylva Ry:n kautta, ja haluan blogin avulla jakaa omia tuntemuksiani ja ajatuksiani matkan etenemisestä.

Saariston Rengastie on virallinen matkailutie, jonka voit kulkea autolla tai polkupyörällä. Reitti on kokonaisuudessaan auki 31.5.–1.9.2019 välisenä aikana. Reitin varrella on useita mielenkiintoisia nähtävyyksiä, vanhoja kirkkoja ja silmää hivelevää saaristolaismaisemaa. Tiet ovat hyvässä kunnossa, mutta paikoin ne ovat melko kapeita, joten varovaisuutta tulee noudattaa ainakin polkupyörällä ajaessa. Lauttojen aikataulut kannattaa tarkistaa etukäteen, jotta odotusajat natsaavat oman reittisuunnitelman kanssa. Matkan varrella on myös mahdollisuus yöpyä. Lisätietoja reitistä saa täältä.

Meidän retkemme alkoi sunnuntaiaamuna Raisiosta klo 07.30, ja kiersimme reitin vastapäivään Kustavista Iniöön, sieltä Houtskärin kautta Korppooseen, edelleen Nauvosta Paraisille ja takaisin lähtöpaikalle Raisioon. Matkaa kertyi noin 190 km. Yöllä oli satanut vettä melko paljon ja ainakin ensimmäiselle taukopaikalle Muntin museosillalle Taivassaloon saatiin ajaa ajolasit ja naama kuraisena. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään; matka soljui mukavasti, kun tiesi että kohta pyöräilijä saa huikopalaa syödäkseen.

Muntin museosilta on yksiaukkoinen holvisilta ja se valmistui vuonna 1850. Silta sijaitsee nykyisen Kustavintien eli seututie 192 varrella. Siltoja rakennetaan yhdistämään paikkakuntia, kyliä ja teitä toisiinsa ja ne voivat yhdistää myös ihmisiä. Tässä tapauksessa Muntin silta yhdisti meidän huoltotiimimme – Sailan ja Tapanin – ja nälkäiset pyöräilijät!

Team Rynkeby – God Morgon Turku -joukkue Muntin museosillalla.

Kohti saaristoa

 Matka jatkui Kustavin Heponiemestä Finnferries lautalla kohti Iniön Kannvikiä. M/s Aura on maksuton lautta ja matka Iniöön kestää noin 30 minuuttia. Iniössä on noin 210 ympärivuotista asukasta, ja alue koostuu yli 1000 saaresta, joista kymmenellä saarella on asutusta. Kesäkuukausina saaren asukasluku kasvaa moninkertaiseksi. Rantaviivaa Iniöstä löytyy yli 700 kilometriä, ja nykyisin tärkeimpinä elinkeinoina ovat matkailu ja merenkulku.

Iniöstä matka jatkui Houtskäriin yhteysalus Antonialla. Houtskär on vahvasti ruotsinkielinen kunta, 86 prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia. Perimätiedon mukaan ensimmäiset asukkaat Houtskäriin tulivat Ruotsin Taalainmaalta. Houtskär on ensimmäisen kerran mainittu Korppoon kappeliseurakuntana vuonna 1554.

Houtskärin Galtbyssä meillä jäi hetki aikaa auringonpalvontaan rantakalliolla ja ilma oli niin kaunis, että siihen olisi voinut jäädä istumaan pidempääkin. Polkupyörätyöläinen ei kuitenkaan tunne liian pitkiä taukoja, vaan oli siirryttävä lautalle. Saariston Rengastien lautat ovat hyvin varusteltuja ja melkein kaikista löytyy kahvio ja wc-tilat. Lauttasiirtymät tarjoavatkin lepohetkiä pyöräilyyn.

Joutsenia Rengastien reitin varrella. Kuva: Tapani Teittinen.

Korppoon kautta Raisioon

Korppoosta matkaa Raisioon oli jäljellä noin 90 kilometriä. Matka sujui hyvin myötätuulen virittäessä keltaiset pyöräilijät pitkänä letkana mutkittelevaa saaristotietä kohti Nauvon keskustaa, jossa meillä oli seuraava huoltotauko. Pienen tauon jälkeen matka jatkui Paraisten keskustan kautta Raisioon. Maalissa oltiin kello 21.00 aikoihin – pitkä päivä mutta kuitenkin niin antoisa kokemus.

Kokemattoman pyöräilijän on hyvä varata matkaan aikaan 2–3 vuorokautta. Silloin ehtii käydä katsomassa reitin nähtävyyksiä ja nauttia saariston rengasreitin monipuolisista palveluista. Turun saaristo ja saariston rengasreitti tarjoavat mahdollisuuden ajaa maailman kauneimman saariston sydämessä. Suosittelen lämpimästi!

Katso Antti Kontulan video reitiltä!