Ajankohtaista | Tuuli Mäkelä | 3.6.2020

Rovaniemen terminaali saa energiansa auringosta

Antti Jussila

Rovaniemen terminaalilaajennus on valmistunut ja otettu käyttöön. Terminaalin katolle on asennettu 400 aurinkopaneelia, joista saadun energian avulla jäähdytetään muun muassa kylmä- ja pakastetilat. Rovaniemellä työskentelee myös Lapin alueen tuore myyntipäällikkö Pasi Sääskilahti.

Rovaniemen terminaali on kokenut kevään aikana paljon muutoksia. Juuri valmistunut lähes 2000 m²:n terminaalilaajennus on rakennettu kappaletavaralogistiikan tarpeisiin. Samalla terminaalin kylmätilan koko kaksinkertaistui, ja osa vanhasta tilasta vuokrattiin eteenpäin. Laajennus mahdollistaa entistä tehokkaamman kappaletavara- ja elintarvikejakelun Lapin maakunnassa.

– Tarvitsimme paitsi lisää pinta-alaa myös tilaa, joka soveltuu paremmin käyttöömme. Yhdistelmien suurin sallittu pituus kasvoi viime vuonna 25,25 metristä 34,5 metriin, ja se on asettanut uudenlaisia vaatimuksia myös terminaaleille. Lisäksi asiakkaidemme volyymit ovat kasvaneet – positiivinen ongelma siis, kertoo Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy:n kiinteistöpäällikkö Antti Jussila.

Terminaalissa on lisäksi varastointitilaa eri toimialojen tarpeisiin kaikkiaan 3800 m². Tilaa löytyy niin pitkäaikaiselle varastointitarpeelle kuin sesonkituotteillekin.

Rovaniemen terminaali saa energiansa uusiutuvasta ja päästöttömästä aurinkovoimasta. Järjestelmä asennettiin toukokuussa, ja omavaraisella energiantuotannolla ylläpidetään jatkossa muun muassa kylmä- ja pakastetilojen lämpötilaa.

– Halusimme testata ympäristöystävällistä vaihtoehtoa ja sen hyötysuhdetta. Järjestelmä on mitoitettu vastaamaan kiinteistömme sähkönkulutusta. Meillä on iso kylmiö ja pakastetila, joten uskomme investoinnin maksavan itsensä takaisin, Antti sanoo.

Vahvuutena kasvollinen toiminta

Kaukokiito Rovaniemi myynti

Pasi Sääskilahti vastaa Kaukokiidon Lapin maakunnan asiakkuuksista.

Lapin alueen tuore myyntipäällikkö Pasi Sääskilahti istuu työpöytänsä ääressä Rovaniemellä. Uusi työ asiakkuusvastaavana on alkanut toukokuussa, poikkeuksellisena aikana keskellä koronavirusepidemiaa. Kaukokiito-ketjun toimintamallit ovat miehelle kuitenkin tutut, sillä hän muutti Rovaniemelle Lahdesta, jossa vastasi aiemmin Kaukokiidon Päijät-Hämeen myynnistä.

– Olen syntyisin Rovaniemeltä, täällä on yhä sukua ja rakas kesäpaikka. Muutin siis tietyllä tavalla takaisin kotiin. Kaukokiito on tuntunut omalta paikalta ja halusin jatkaa ketjussa – yrittäjähenkisyys on vahvasti läsnä tekemisessä, ja myynnin ja tuotannon yhteispeli toimii, Pasi kertoo.

Pasilla on 35 vuoden kokemus kuljetusalasta, ja hän on tehnyt töitä niin ratin takana kuin myynnin parissa. Mies perusti oman kuljetusyrityksen heti armeijan jälkeen ja ajoi muun muassa olutta Olville ja leipää Perheleipureille. Yrityksellä oli parhaimmillaan neljä omaa autoa ja kymmenkunta alihankkijaa.

– Toimin yrittäjänä 25 vuotta. Tein pitkää päivää ja ajoin paljon öitä. Lasten syntymien jälkeen varsinkin yövuorot kävivät raskaiksi ja aloin miettiä muita vaihtoehtoja. Kymmenen vuotta sitten siirryin myyntitehtäviin ja lopulta 2018 Kaukokiidolle. Arvostus yrittäjiä ja yrittäjyyttä kohtaan on säilynyt, Pasi kertoo.

Koronavirusepidemian vuoksi Pasi ei ole vielä päässyt tapaamaan asiakkaitaan kasvotusten, mutta odottaa sitä jo kovin:

– Kaipaan tiiviimpää yhteyttä asiakkaisiin, mutta nyt olemme toimineet etäyhteyksien kautta. Kaukokiidon vahvuus markkinoilla on kasvollisuus – on tärkeää, että asiakkailla on nimetty yhteyshenkilö, jolle he voivat soittaa.

Rovaniemen terminaali

• lämmintä kappaletavaratilaa 1925 m²
• 4–6 -asteista kylmätilaa 1100 m²
• pakkastilaa 100 m²
• varastointitilaa 3800 m²
• lastauslaitureita 30