Kaukokiitolaiset | Katarina Hellström-Peippo | 4.6.2019

Kesätyö Kaukokiidossa

Kaukokiito-ketjussa työskentelee tänäkin kesänä lukuisia kesätyöntekijöitä vakituisen henkilökunnan tuuraajina ympäri Suomen. Osa heistä on aloittanut työt jo aikaisin keväällä, osa vasta kesäkuukausina. Tällä kertaa pääsemme tutustumaan kolmeen Kaukokiidon terminaalissa työskentelevään kesätyöntekijään: Miikaan, Elinaan ja Eetuun.

Kiinnostaako työ Kaukokiidossa?

Lähetä meille avoin työhakemus

Miika Pasuri, 24, on nyt työskennellyt Kaukokiidon Vantaan terminaalin kesätyöntekijänä ajojärjestelyssä pari kuukautta. Hän sai vauhdikkaan lähdön uuteen työtehtävään, sillä työt alkoivat kesken kevään kiireisimmän kauden. Tämä ei kuitenkaan säikäyttänyt nuorta miestä.

– Alussa oli vähän haasteita, kun työkavereiden piti kouluttaa minut ja hoitaa samalla ruuhkaa pois, mutta hyvin pääsin sisään kiireestä huolimatta, Miika kertoo.

Aivan uusi tuttavuus Kaukokiito ei Miikalle ole, sillä hän työskenteli opiskeluaikoinaan muutaman kuukauden ajan harjoittelijana Hollolan terminaalissa. Hän ehti kuitenkin ajaa reilut viisi vuotta jakeluja yhdistelmällä toisella työnantajalla ennen kuin päätti hakea Duunitorin kautta Kaukokiidon ajojärjestelijäksi.

– Halusin edetä urallani ja olin kuullut muutamalta Kaukokiidolla ajavalta kaverilta, että tämä on hyvä, vakavarainen ja reilu työnantajan, Miika avaa syitä työpaikan hakemiseen.

Kokemusta ajojärjestelystä Miikalla ei ole, mutta kuljettajakokemus lähialueelta on antanut hyvät eväät tehtävään. Ajojärjestelijän on tärkeää tuntea hyvin se alue, jonka jakoja suunnittelee, sillä tavoitteena on saada mahdollisimman paljon tavaraa yhdelle autolle ja reitille.

Tämä on sellaista työtä, jota olen etsinyt.

Vantaan ajojärjestelyssä töitä tehdään kahdessa vuorossa. Aamuvuorolaiset tulevat töihin aamuviideksi ja iltavuorolaiset lähtevät iltaseitsemältä. Aamuvuorolaiset keskittyvät enemmän jakokuormien tekoon ja iltavuorolaiset noutoihin, sillä yöllä runkolinjojen tuomat lähetykset jaetaan asiakkaille pääsääntöisesti aamupäivällä, kun noudot taas ajoittuvat enimmäkseen iltapäivälle.

Miika kuvaa Kaukokiitoa nykyaikaiseksi ja ajassa mukana pysyväksi ja kertoo viihtyneensä täällä hyvin.

– Tämä on sellaista työtä, jota olen etsinyt, ja jos syksyllä minulle tarjotaan jatkoa täällä, niin jään mielelläni. Meillä on tosi hyvä työilmapiiri, Miika kertoo hymyillen.

Kesätöitä kesäöinä

Elina harjoittelee töissä trukilla ajamista.

Elina Saarisella, 18, on nyt takanaan kuukausi Kaukokiidon Vantaan terminaalilla. Työt jatkuvat elokuun lopulle, jolloin myös yhdistelmäajoneuvonkuljettajan opinnot Vantaan ammattiopisto Variassa jatkuvat. Myös Elinalle Kaukokiito oli pitkälti uusi tuttavuus. Nimi oli tuttu ennestään, mutta yhtään kaukokiitolaista hän ei tuntenut. Reipas nuori nainen vakuutti kuitenkin heti kättelyssä haastattelijansa ja sai paikan.

Elina aloitti työt päivävuorossa mutta siirtyi jo muutaman viikon kuluttua haastavampiin tehtäviin. Oma-aloitteinen, innokas ja tarkka tekijä pantiin nopeasti merkille ja hänelle tarjottiin paikkaa yövuorossa.

– Yhtenä sunnuntaina paikalla oli yövuoron työjohtaja. Hän kysyi minulta, kiinnostaisiko minua siirtyä yövuoroon juhannukseen asti. Minua kiinnostaa tehdä uusia asioita, joten suostuin heti, Elina kertoo.

Yövuorot ovat päivävuoroja rauhallisempia, jolloin aikaa on jäänyt myös trukin käytön harjoitteluun. Tällä hetkellä Elinan työ muodostuukin pitkälti ruutujen järjestelystä ja lavojen siirtelystä terminaalissa. Hän onkin erittäin tyytyväinen siihen, että hänen toiveitaan työtehtävien suhteen on kuultu.

– Täällä on tosi hyvä ja reilu meininki. Kaikki ovat ottaneet minut tosi hyvin vastaan, hän kertoo iloisena.

Elina on viihtynyt kesätyössään hyvin ja työnjohdonkin puolelta hän saa kiitosta reippaasta asenteesta ja oma-aloitteisuudestaan. Saattaa hyvinkin olla, että jalka on jo tukevasti seuraavankin kesän työpaikan oven välissä.

Terminaalin kausityöläinen

Eetun kesätyö alkoi jo helmikuussa.

Eetu Torisevalle, 32, Kaukokiidon Turun terminaali on tuttu paikka jo viime kesältä. Silloin Eetu työskenteli terminaalissa vain kesäkuukaudet, mutta tänä vuonna hän aloitti työt jo helmikuussa talvilomatuuraajana. Työpaikka löytyi alkujaan tutun kaukokiitolaisen kautta. Alan koulutusta hänellä ei ole, mutta opiskeluaikojen työpaikka logistiikka-alalla johti uusiin töihin samalla alalla.

– Tämä on tuttu ja turvallinen ala. Näihin hommiin on helppo tulla takaisin, kun tietää, että melkein aina on työpaikka valmiina, Eetu kertoo.

Viimeiset pari vuotta Eetu onkin työskennellyt aina puoli vuotta Suomessa ja lähtenyt talveksi ulkomaille – myös ensi syksyn suunnitelmissa on lähtö Balille pakoon Suomen pimeää ja kylmää talvea. Keväällä paluu Suomeen ja tuttuun työpaikkaan sujui mutkattomasti, vaikka toimintatavoissa olikin täällä tapahtunut joitain muutoksia viime kesään verrattuna.

– Yllättävän sujuvasti meni kotiutuminen ja oli ihan helppo oppia taas talon tavoille, Eetu naurahtaa.

On mukavaa, kun täällä pääsee töihin suoraan Kaukokiidolle eikä millekään vuokratyönvälitysfirmalle.

Eetun työtehtäviin Turun terminaalilla kuuluu tavallisia terminaalityöntekijän tehtäviä. Yövuoroissa hän purkaa runkokuljetuksia ja päivisin tontittaa lähetyksiä, eli siirtää niitä oikeille alueille terminaalin sisällä. Rahtikirjattomuuteen siirtyminen on muuttanut työtä jonkin verran, sillä nyt jokainen lähetys pitää lukea mobiililaitteella ennen sen siirtämistä kuljetuksesta terminaaliin.

Ensi kesän suunnitelmat ovat vielä avoimina, mutta paluu Suomeen on todennäköinen ja silloin Kaukokiito olisi taas mieluinen työpaikka:

– Tulen mielelläni tänne töihin. On mukavaa, kun täällä pääsee töihin suoraan Kaukokiidolle eikä millekään vuokratyönvälitysfirmalle, Eetu toteaa.